Mittwoch, 25. April 2018

Olis töitä terassilla

On hyvä ottaa välillä valokuvia ja huomata miten paljon tekemistä olisi vielä terassilla.
Olen vuosia haaveillut oleanterista, mutta jostain syystä sellainen on aina jäänyt ostamatta. Nyt ostin ja tästä valokuvasta huomaan, miten kamalan likaiset sen lehdet ja ruukku ovat sunnuntaisen puolen tunnin rajuilman muistona.


Rentukka kukkii "lammikossani", mutta kuten kuvasta hyvin näkyy, terassin lautalattia kaipaisi jynssäystä, sillä se on paikoitellen aivan vihreä levästä. Milloinkahan jaksaisi senkin jynssätä?


Ikivihreä kärhöni kärsi kylmästä talvesta ja luulin sen jo kuolleen, mutta on se sentään armollisesti jonkun verran kukkinut ja lisää on tulossa.


Sireeni ja kultasade eivät kylmyydestä piittaa, ne ovat naapurin puolella, mutta näkyvät yhtä hyvin meille.


Päivän musiikki on video, jonka sain tänään Facebookin kautta. Harppua soittava kaveri on naapurien sukulainen ja oli meilläkin muutaman kerran pikkupoikana ja näen hänet vieläkin penkomassa meidän lelulaatikkoa ja tuossahan on nyt niin komea nuori herra, joka tekee karriääriä musiikin maailmassa.

Sonntag, 22. April 2018

Päivän korva

Piipahdimme taidemessuille, mutta pikkurahan puutteessa emme taaskaan ostaneet mitään, emme edes kalaa.



Europa-baby



Tämän alemman olisin voinut ostaa, mutta senkin hinta taisi olla lähemmäs 70000 euroa. Se muistuttaa vähän meidän Nikolai Lehdon  taulua.


Messuilla on yhtä tärkeä katsella messuvieraita kuin taidetta.



Mikähän satuolento tämäkin mies oli, en saanut valitettavasti kuvaa edestä.


Ja kaiken huippu oli tämän kaverin korva. Katsokaa nyt! Siis korvalehteä on kierretty tuon valtavan ison renkaan ympäri, tuli ihan huono olo sitä katsellessa. Miksi ihminen tekee tuollaista? Huomiota kai haluaa ja sitä sai multakin. Mission completed.


Kun lähdettiin kotiin, tuli kännykkään varoitus rajuilmasta ja juuri ja juuri ehdimme kuivina sisälle. Aika näytelmä oli pihassa, kun kirsikan terälehdet lentelivät kamalassa tuulessa kuin lumihiutaleet.
Muutamassa minuutissa sade oli ohi ja nyt paistaa taas jo aurinko ja Allumies lähti polkupyörällä ostamaan illaksi parsaa.



Samstag, 21. April 2018

Oopperaa ja narsisseja

Torstai-iltana olimme musiikkikorkeakoulun Taikahuilu-esityksessä. Kympillä saimme nähdä loistavan esityksen korkeakoulun salissa. Me maallikot emme kuulleet minkäänlaista eroa oopperatalon laatuun verrattuna, päinvastoin pidimme siitä, miten vähemmin varoin oli saatu niin hieno esitys aikaan. Hyvän musiikin lisäksi esitys oli vielä hauska. Esim. kun lintukauppias Papageno ilmestyi katsomon takaa yleisön välistä lavalle, taivaalta sateli valkoisia "lintuja" eli paperista taitettuja "purjelaivoja". Muutenkin kaikki oli niin iisiä ja välissä aina jotain vitsikästä eikä niin jäykkää kuin oopperassa usein on. Täkäläisessä akatemiassa opiskelee paljon todella loistavia aasialaisia ja tässäkin heitä oli monessa roolissa, sekä orkesterissa että laulamassa. Olimme todella iloisia, että huomasimme mennä tuohon esitykseen.



Eilen lähdimme perinteiselle narsissivaellukselle lähelle Belgian rajaa. Siellä kasvaa luonnonpuistossa miljoonia villejä narsisseja. Kukintoajan huippu on nyt viikonloppuna, mutta helteiden takia osa narsisseista näytti jo kuihtumisen alkua eli oli korkein aika mennä. Perinteinen Narzissenroute on noin 15km, mutta luulen, että me kuljimme paljon pitemmän matkan, sillä yhdistimme vähän eri reittejä ja yhdessä vaiheessa rämmimme suon läpi, joka oli todella raskasta ja olinkin sitten täysin rätti.




Kävelimme yhteensä nelisen tuntia ja monen monta kertaa tapasimme tämän pariskunnan, joka jaksoi vielä kantaa repussa kaksosiaan. Tässä kohtaa 1v  taaperot päästettiin kävelemään ja kyllä hekin jaksoivat kävellä vaikka kuinka, ovat varmaan perineet vanhempiensa geenit. Vekarat heiluttivat meille iloisesti, kun ohitimme heidät.♥


Donnerstag, 19. April 2018

Kypärällä käyttöä

On tämä lämmin sää kyllä niin hieno juttu, että en nyt valita liiasta kuumuudesta. Kirsikkapuussa on niin paljon kukkia, ettei näy muuta kuin valkoista. Minkähänlainen sato siitä tuleekaan.


Olen yrittänyt ajella paljon pyörällä, kun maisemat on niin kauniit ja pitäisi totuttaa peffaa taas satulaan, että jaksan pyörämatkalla istua.


Inhoan kypärää, koska pääni hikoaa sen alla ja ne kolme lättänää hiustani muuttuu vielä lättänämmäksi ja olen aivan kamalan näköinen, mutta kuinkas nyt kävikään. Tässähän on mukaan lähdössä kypärä ja se oli todella helteestä huolimatta koko ajan päässäni.


Arvatkaapa miksi: perjantaina 13.4. juhlimme ystävämme synttäreitä. Juttelin siellä (hyvin varakkaan) hammaslääkäriystävämme kanssa, joka ihmetteli, että olimme tulleet autolla (syyhän oli, että otimme varaksi tuolin sellistille) ja miten fiksuja he ovat, kun tulivat Kölnin ulkopuolelta yleisillä kulkuneuvoilla ja voivat molemmat juoda viiniä, kun menevät takaisin ensin ratikalla keskustaan ja sieltä taksilla kotikaupunkiinsa ja säästävät 20 euroa, kun eivät mene koko matkaa taksilla. Ja kuinkas kävikään: vaimonsa kompastui pimeällä ratikkapysäkillä ja ruhjoi nenänsä ja suunsa ja last but not least olkapäänsä, johon jouduttiin eilen laittamaan tekonivel. Jos lasketaan, että ratikkamatkastakin he joutuivat maksamaan viitisen euroa, säästö olisi ollut 15 euroa. Tuo onnettomuus sai taas miettimään olisiko parempi käyttää kypärää, vaikka eihän se olkapäätä olisi suojannut.

Sairauksista puheen ollen, tapasimme eilen ystävämme, jolla on keuhkosyöpä ja jonka siskolle lääkärit vuosi sitten suosittelivat saattohoitopaikan hakemista, kun elinaikaa olisi enää muutama viikko, mutta tyttöpäs onkin ihmeen hyvässä kunnossa, oli kaksi kertaa jopa laskettelemassa Alpeilla.
Ruokapaikaksi hän ehdotti hassua ranskalaista ravintolaa. joka on entisen kirjapainon tiloissa. Patron on tunnettu siitä, että hän ei sano kenellekään päivää ja siellä pitää totella häntä. Koskaan ei tiedä onko ravintola auki eikä koskaan tiedä, mitä päivän ruokalistalla on. Siellä ei saa istua minne haluaa vaan on istuttava sinne, minne isäntä asiakkaan laittaa. Koirille allerginen tuttavamme laitettiin ison susikoiran viereen eikä auttanut valittaa, toista pöytää ei annettu eli hän joutui lähtemään sieltä pois.
Arvostelut netissä ovat joko katastrofaalisen huonoja (palvelu) tai todella hyviä (ruoka). Tarjoilijatkin ovat vähemmän ystävällisiä. Jos tietää systeemin, on ihan hauska tarkkailla tilannetta.



Olimme ajoissa paikalla ja saimme  ulkoa varjosta pöydän. Tuo oikeanpuoleinen mies katseli usein meidän pöydän suuntaan ja miehet vaihtoivat myöhemmin tuohon varjoisaan pöytään, kun oli niin mielettömän kuuma. Aika jännä, että tämän aamun lehdessä näin kuvan tuosta kaverista, hän on tunnettu banaaneistaan, joita hän spreijaa vähän sinne sun tänne.


Dienstag, 17. April 2018

Kyllä kelpaa




kuva eiliseltä pyörälenkiltä

Sonntag, 15. April 2018

Viikon parhaat

Rivitalossa asumisesta on se hyöty, että pääsee nauttimaan naapureiden kauniista kasveista. Vasemmalle katsoessa näen tämän puun , saattaa olla koristemanteli


ja oikealle katsoessa näen kukkivan kirsikkapuun, josta suurin osa on meidän tontilla


ja meillä itsellä kukkii ulkona vaikka mitä, sillä kevät on kauneimmillaan ja ruokapöydän maljakossa kukkii rakastamani Ranunculus.


Eilisen illallisruoat jäi taas valitettavasti kuvaamatta, varsinkin Allumiehen tekemä marja-Strudel, joka oli sekä kuvankaunis että herkullinen. Oli sen verran lämmin ilta, että saatoimme juoda aperitiivin (Napue-gin/karpalo/rosmariini) ja syödä alkusalaatin terassilla. Pääruokana oli tietenkin parsaa, nyt käärittynä kinkun ja juuston sisään ja päällä rapea pankokuorrutus, tosi iisi ja hyvä ruoka uunista,

Perjantain, 13.4., kohokohta oli ystävämme synttärit, joita juhlittiin erikoisissa puitteissa eli isossa espanjalaisessa marketissa, jossa on myös keittiönurkkaus. Kauppa meni kuudelta kiinni ja sen jälkeen alkoi synttärijuhla. Olimme pyytäneet kummiminiää soittamaan selloa ja kun tiesin, että marketissa on istumapaikkana pääasiassa pitkiä penkkejä tai korkeita tuoleja, otimme varmuuden vuoksi kotoa tuolin mukaan.


Alkupalana oli tapaksia ja tortillaa, pääruokana paellaa ja jälkkärinä crema catalanaa.


Illan kohokohta oli kummiminiän ja -pojan sello- ja lauluesitykset, olen niin tyytyväinen, että toteutimme sen idean. Pelkäsin, että vieraat olisivat juoneet jo liikaa hyvää espanjalaista viiniä eivätkä jaksaisi kuunnella, mutta kaikki kuuntelivat hartaudella ja kehuivat esitystä.

Postikin toi kahtena päivänä positiivisia viestejä, ensinnäkin saimme kivan summan veronpalautusta ja last but no least jännä viesti raastuvasta: David eli Allumieshän kamppailee Goliatin (folkkarin) kanssa dieselautostamme. Tähän mennessä folkkari on kiistänyt kaiken, eiväthän he ole mitään väärää tehneet ja software on korjattu ja kaikki on asianmukaisesti hoidettu. Nyt kun asia oli lopullisesti menossa oikeuteen, tuli ehdotus sovintokeskustelusta ja sehän tarkoittaa sitä, että he eivät välttämättä halua jatkaa kiistaa oikeudessa eli ovat jossain määrin valmiit antamaan periksi. Ans kattoo mitä tästä seuraa, meillehän se on vähän sellainen hobby, kun oikeusturvavakuutus maksaa viulut eli ei mitään riskiä meille. Sovintoneuvottelu on tosin vasta syyskuussa ja siihen mennessä virtaa vielä paljon vettä Reinissä niinkuin täällä sanotaan joten lopputulos on epävarma.

Donnerstag, 12. April 2018

Mens sana in corpore sano

Latinan opettajani olisi varmaan ylpeä minusta.

Viime viikolla otin nämä kuvat muistoksi sairaalan fysioterapiaosastosta, jonne minulla ei onneksi ole enää asiaa.


Kyllä se sairasvoimistelija osasi aika hyvin kiduttaa ja olin usein hiestä märkä.  Kerran viereeni matolle tuli  RTL:n  sympaattinen urheilu-uutisten lukija, joka on todella sporttityyppi, mutta hänkin voivotteli minkälaisia liikkeitä joutui tuolla tekemään. Kyllä on eroja terapeuteissa, ei voi muuta sanoa, täällä oli maailman parhaat.


Sain kotiin vielä paljon ohjeita, mm. tällaisia tikku-ukkoja terapeuttini piirteli juuri meikäläistä varten. Nyt pitäisi sitten muistaa/viitsiä/jaksaa jumpata,  mieluimmin joka päivä ja minä kun olen täysin epäsportti tyyppi. Onneksi meidän "jumppahuoneessa" on tv, että voi vähän samalla silmäillä sitä ja unohtaa olevani töissä. sillä huvia tuo ei meikäläiselle ole ja kadehdin kaikkia, jotka saavat tuosta hommasta endorfiineja.




Tuonne sairaalani fysioterapiaan taitaa joutua kesäkuussa myös tuo kämppäkaverini, joka nykyään nukkuu nyrkkeilyhanskoissa, sillä hänellä on rannekanavaoireyhtymä. Tuon lyhyen suomalaisen nimityksen löysin asialle netistä, mutta huomasin, että sehän on vain yhden kirjaimen verran pitempi kuin saksan Karpaltunnelsyndrom eli aika tasapeli. Pyörälomamme jälkeen kesäkuussa oikea käsi leikataan.